VAROITUS: Teksti sisältää monille turhanpäiväistä höpinää!!! Jotkut voivat myös saada revittyä tästä blogista jonkinsortin huonoa viihdearvoa, mutta tsemppiä heille, jotka eivät elämässä tee virheitä. :)
Ajatuksen tähän kirjoitukseen sai alkunsa siitä, mihin eilinen baari-ilta päättyi.Vietin normaalin perjantaisen työpäivän nykyisessä ja uudessa työpaikassani, jossa aloin työskentelemään elokuussa. Töiden jälkeen tulin aamusta kotiin ja menin nukkumaan. Tiedossa pari päivä vapaata, ja kuten monien viikonloppuun kuuluu, lähteä ravintolaan rentoutumaan työviikon jälkeen. Kuulostaa mukavalta, eikö?
Perjantai-iltani oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mukava. Aloittelin iltaa yksin kotona, join muutaman, naapuri tuli kylään, lähdimme Helsingin kantabaariini. Tiedossa oli pari bändiä, joista toista itseasiassa halusin mennä katsomaan. Katselin keikan, tykkäsin. Mitäpä sitten tapahtui? No kuten usein baari-iltoihini on kuulunut, otetaan lisää alkoholia sisältävää juotavaa.
Tämä on tuttua varmasta monelle, mutta onko se juominen aina hauskaa? Onko oikeasti niin, että ainoa keino jolla voin rentoutua viikonloppuna, on vetää pää täyteen. Vastaus; monesti kyllä.
Mutta nyt kyseisenä perjantaina lähti ns. "homma lapasesta" tai "mopo käsistä". Join itseni tolkuttomaan humalaan, ja jossain kohtaa oksensin kaaressa ravintolan lattialle, palkaksi tottakai sain siivota omat oksennukseni. Sillä hetkellä mietin, että olisiko aika lähteä kotiin, ei kuitenkaan ollut. Tässä kohtaa menin istumaan erään kaverini seurueeseen. "Hauskaa" oli sen hetken verran, kunnes esiin tuli ns. "vitutuskänni". Mukava rupattelu muuttui vittuiluksi, päänaukomiseksi jne. Hetkessä tunnelma olikin kireä, yllättäen. Ravintolan mennessä kiinni, sama jatkui myös baarin ulkopuolella, joka johtikin jonkinsortin huuteluun ja painimiseen. Känniltäni en jaksanut nakata paskaakaan koko asian suhteen, ihan sama mitä mieltä jotkut ihmiset ovat minusta jne.
Tänään herätessäni kaikki oli kuitenkin toisin, minulla oli morkkis. Morkkis oli minulle aikoinaan outo käsitys ja sana. Nyt se ei kuitenkaan takonut takaraivooni pelkästään eilisen takia, vaan se sai minut miettimään, että miksi olen sellaisen itselleni hankkinut. Tämä on kuitenkin kaukana siitä mitä halusin, eli rentoutua.
Olen elämäni aikana tehnyt paljon typeriä asioita kännissä. Olen pilannut välejä välittämiini ihmisiin, tuhonnut parisuhteita, lista on pitkä. Mutta miksi minä juon? Useimmiten se on hauskaa ja sosiaalista, välillä ei. Kuluvalla viikolla kävin psykiatrin luona, halusin saada pientä näkökulmaa itseeni, jonkun muun kertomana kuin tuntemieni ihmisten. Psykiatri sanoi minun olevan yksinäinen ja masentunut. Tätähän oli vaikea niellä. Minä? En kai. Tänään kuitenkin ymmärräsin mitä hän sanoi, minä olen yksinäinen ja masentunut. Tajusin myös, että juon itseni monesti humalaan vain sen takia, että voin puuduttaa kaiken todellisuuden ympäriltäni ja vaellella sen hetken jossain "muualla", ihan kuin siellä kaikki olisi paremmin. Mikä on saanut minut vihaamaan niin paljon sitä, mikä minua ympäröi. Siihen vihan piiriin kuuluu monet asiat, kuten ihmiset.
Ymmärrän myös miksi monet vihaavat, tai eivät siedä minua, olen kuitenkin itse antanut heille syyn siihen. Monesti humalaisella käytökselläni. Kun vedän kännit, niin minua vähiten kiinnostaa mitä ihmiset minusta ajattelevat, tai kuinka minä kohtelen ihmisiä. Jotkut sanovat, että "voisit yrittää olla mukava" ja muuta vastaavaa. Jossain kohtaa olin kerennyt saada jo tietynlaisen "maineen" siitä, että millainen ihminen minä olen, lähinnä siis tuntemattomien ja puolituttujen silmissä. Kusipää, vihaaja, negatiivinen jne. Tämäkin lista on pitkä. Tarpeeksi monta vuotta, kun tätä sai kuulla, tein siitä tiedostamatta "tuotemerkin" itselleni.
Psykiatrini totesi myös, että vihaan myös kaikkea mitä rakastan, tai mistä välitän. Outoa, ajattelin. Keskustelimme ihmissuhteista musiikkimieltymyksiin asti. Hän sanoi sen mahdollisesti johtuvan siitä, että olen menettänyt elämässäni monia tärkeitä asioita, osan omien tekojeni takia, osan sen takia, että olen tullut pahasti petetyksi. Olen ollut niin sulkeutunut omaan maailmaani, jossa on tilaa vain vihalle. Erittäin isoksi positiiviseksi asiaksi myös selkeni, että viime vuodesta asti bändikaverini on tsempannut minua monissa asioissa. Ajattelin, että kaikki se oli vain pelkkää "puheen sorinaa", mutta nyt tällaisten sattumien kautta tajusin, että minusta oikeasti välitetään. Ja se tuntuu hyvältä, sen verran hyvältä, että voisinko minäkin välittää jostain muustakin kuin itsestäni. Toivottavasti pystyn olemaan sama positiivinen ihminen, joka olin viimeksi n. 10 vuotta sitten, sen sijaan, että olisin se känninen roolihahmo.
Ps. En kuitenkaan ole miksikään hipiksi rupeamassa. :) Kivaa viikonloppua!
