Hammer Open Air 2012 - Part II - Hammer Smashed Face!

Järjestyksessään kolmas Hammer Open Air -festivaali keräsi sekalaisen seurakunnan Lietoon nauttimaan elävästä musiikista, hyvästä seurasta ja päihdyttävistä herkuista.

Kuvat: Maija Lahtinen & Pasi Sutinen

Lauantai alkoi melkoisen väsyneissä merkeissä, rankasti juhlitun baariyön jälkeen. Tunteja tuli heiluttua Turun keskustassa, ennen kuin ensimmäinen bussi starttasi Liedon suuntaan. Onneksi aika kului mukavasti alkoholin ja uuden saksalaistuttavuuden kanssa.

Lauantaina ensimmäisen kerran sisään tuli raahauduttua, kun lavalle oli kerennyt kiivetä Deathchainista ja JATAO:sta tutun Tuomas Karhusen black/deathia metallia soittava Forgotten Horror. Päälavan soundit olivat huomattavasti napakammat kuin edeltävänä päivänä. Tiedä sitten oliko perjantaina eri desibelirajoitukset kuin lauantaina, who knows. Forgotten Horror tarjoili kyllä itselleni napakan päivänavauksen - hyviä biisejä ja tiukkaa soittoa - eli päivä lähti esiintyjien osalta hyvin käyntiin. Yhtye julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Woodcut Recordsin toimesta ja levyä sekä paitaahan oli mahdollisuus ostaa myös festareilla, Woodcutin myyntikojusta.

Sateinen sää kyllä alkuun hieman vitutti, mutta promillien noustessa ei paljon sadekaan haitannut festarikävijää. Myös lauantaina aikaa tuli vietettyä aika paljon alueen ulkopuolella olevalla nurmikkoalueella, sekä lähellä olleessa baarissa, joista mainitsinkin jo HOA-raporttini ensimmäisessä osassa.

Päivä meni kavereiden kanssa ryypätessä ja huonoja juttuja heitellessä, ehkä myös vähän sammuessakin, kunnes oli ruotsalaisen Necrophobicin aika. Esiintyjä, joka kiinnosti minua eniten kyseisessä tapahtumassa. Päivää ennen Hammer Open Airia tulikin kotosalle fiilistelyä yhtyeen kolmea ensimmäistä pitkäsoittoa, fiilistä nostattaakseni. Necrophobic todisti olevansa helvetin kova livebändi. Yhtye soitteli niin vanhempia, kuin tuoreempiakin kappaleita. Yleisökin oli ilmeisesti bändin mieleen, koska soittivat vielä encorena debyyttialbumin nimikkoraidan, The Nocturnal Silencen.

Necrophobicin jälkeen rupesi humalatilakin olemaan melkoisen hyvä. Siinä tulikin heiluttua hetki narikan ja baaritiskin väliä, juomia nauttien. Kiitos kivalle baarityöntekijälle, Sonjalle. :) Yleisesti ottaen Hammerissa oli kyllä mukavaa työporukkaa, järjestyksenvalvojista lähtien. Näin ne hommat pitää hoitaa. Lisäksi sunnuntaina leirintäalueella sai kuunnella järkkäreiden paskoja vitsejä, kovaäänisen kautta tuutattuna.

Seuraava ja viimeinen yhtye, jota muistan katsoneeni, oli Marduk. Mardukin taannoinen esiintyminen Jyväskylän Lutakossa oli helvetin kova, niin biisivalinnoiltaan, kuin soitannoltaankin. Tällä kertaa ei oikein yhtyeen livemeininki ottanut tuulta siipien alle. Tunnelmaa latisti myös se, että yhtye soitti pienellä lavalla, taaempaa keikkaa katsoessa näkyvyys lavalle oli heikko, kiitos sen ärsyttävän ylämäen. Keikka näytti kyllä monille kelpaavan ja hyvä niin. Juttujen mukaan myös yhtyeen laulaja oli kiukutellut siitä, että joutuivat soittamaan kakkoslavalla, rock 'n' roll.

Loppuilta menikin sammuneena kaljateltassa, josta minut herätettiin Shape Of Despairin aikaan, jolloin oli aika lähteä etsimään nukkumapaikkaa. Se löytyikin sitten entisen No Sign Of Life -lafkan omistajan Jännä-Valtosen auton etupenkiltä, jossa tulikin nautittua n. kuuden tunnin tirsat.

Pienenä yhteenvetona voisin sanoa, että Hammer Open Air on oikein mukava pikkufestivaali, mutta jos tapahtuma järjestetään vielä ensi vuonna ja samassa paikassa, niin toivottavasti saavat nuo muutamat aikaisemmassa kirjoituksessani mainitut pikkuviat hoidettua pois alta. Erityiskiitos KRK:lle ja mukavalle talkoo/työporukalle. Ja tietenkin puliseuralle, eli Joonalle ja Speggelille.

Näin mitä halusin ja ryyppäsin miten ryyppäsin.

Hammer Open Air 2012 - Part I - It's Hammer Time!

Järjestyksessään kolmas Hammer Open Air -festivaali keräsi sekalaisen seurakunnan Lietoon nauttimaan elävästä musiikista, hyvästä seurasta ja päihdyttävistä herkuista.

Kuvat: Maija Lahtinen & Riikka Rautio

Seikkailu sai alkunsa perjantaiaamuna, kun retkueemme lähti kohti Lietoa Olbifrusin ja KRK:n järjestämällä bussikyydillä. Matka taittui mukavasti muutaman Koffin ja pulasiiderin voimin, sekä matkalla saimme "nauttia" myös irlantilaisia lauluja, koska bussiin oli eksynyt irlantilainen sekopää nimeltä Liam, joka jaksoi huutaa ja riehua bussimatkoilla, sekä festivaaleilla.

Festivaalin kattauksesta löytyi esiintyjiä moneen makuun (thrashia, heavya, deathia, blackia, doomia jne). Itseäni kiinnostavimmat yhtyeet olivat Necrophobic (Se), Forgotten Horror ja Deströyer 666 (Au).

Paikalle päästyämme oli alkoholi alkanut pöhistä päässä mukavasti ja pieni helle onnistui antamaan tehoa nautinnon täytteiselle päiväkännille. Perjantain itseä-ei-niin-kiinnostava kattaus tarjosi oivan tilaisuuden nauttia päihteistä ja puliremmin seurasta alueen ulkopuolella.

Ensimmäisen kerran sisään alueelle tuli asteltua, kun Jess And The Ancient Ones oli päälavalla veivaamassa settiään. JATAO:n esittämä perinteisen heavyn ja okkultisen rokin hybridi ei kyllä itseäni pahemmin puhuttele, muutamia hyvän kuuloisia kitarariffejä ja liidejä lukuunottamatta. Kuitenkin tämä kuopiolaisryhmä nauttii hyvästä suosiosta myös ulkomailla ja bändi onkin kiinnitetty ensi vuoden Roadburn -festivaaleille Hollantiin.

JATAO:n aikana tuli festarialuekin tutuksi ja samalla havaittua muutamat pienet ongelmatekijät koskien nykyistä tapahtumapaikkaa, eli Mannin Navettaa. Festarialueen maa oli melkoisen möykkyistä heinä/sora splittiä, sekä lavojen suuntaan oli pienehkö ylämäki, mikä hieman haittasi katsoessa pikkulavalla esiintyviä bändejä. Kun pikkulavan edusta täyttyi katsojista, oli kauampaa hieman vaikea nähdä kunnolla lavalle.

Plussaa siitä, että tapahtuma oli jälleen K-18. Tämä mahdollisti sen, että koko festivaalialue toimi myös anniskelualueena. Tämä oli järjestäjille varmaan huonompi homma, koska alaikäiset eivät pääse osallistumaan tapahtumaan, mikä on varmaan sitten lipputuloista pois. Toivottavasti Laitilan oluet-ja siiderit tekivät kauppansa. Tiskillä nimittäin hinnat olivat kohdallaan, erilaisia alkoholijuomia sai 3,50 - 5,50 euroon, tästä voisi moni muukin festivaali ottaa mallia. Onneksi mestoilta löytyi myös kaksi telttakatostakin, joissa pystyi lauantaina pitämään sadetta. Ainoa miinus, että telttakatokset olivat aika usein täynnä porukkaa. Myös ruokapuoli oli hyvin hoidettu, grillimakkaraa sai eurolla, hampurilaisia viidellä ja makkaraperunoita kuudella eurolla. Eihän sitä festareilla mitään hienompia ruokia tarvitsekaan. Alueella oli myös muutamia myyntikojuja, kuten levykauppa KVLT:n ja Woodcut Recordsin kauppamajat, sekä festivaalien oma myyntipaikka, josta sai hankittua mm. esiintyjien virallista merchandisea.

Narikka pelasi myös vallan mainiosti. Kahden euron hinnalla narikkaa sai käyttää omien tarpeidensa mukaan, toki kehotettiin välttämään isompaa narikalla ramppaamista. Myös festarialueelta sai poistua ja palata miten itse halusi. Tuollainen käytäntö, kun tuppaa olemaan katoavaa.

Vähän kyllä harmitti Bestial Mockeryn missaaminen, koska olin painellut takaisin alueen ulkopuolella olevalle nurmikkoalueelle, joka toimi jengin ryyppäyspaikkana festivaalien aikana, enkä sitten meiningiltä huomannut mennä katsomaan Bestial Mockerya. Lauantaina kovimmat jätkät istuivat jopa kaatosateessa kyseisellä paikalla vasaroimassa, haha. Me tosin istuimme kiltisti autossa ja/tai about sadan metrin päässä sijaitsevassa baarissa. Takaisin sisään tuli horjuttua vähän ennen ruotsalaisen Gehennahin alkua. Moni olikin hehkutellut Gehennahin saapumista Hammer Open Airiin alan nettifoorumeilla. Minulle bändi ei edusta mitään kovinta kärkeä, mutta meininki vaikutti hyvältä, mitä nyt tuli muutama kappale näiden ruotsalaisten pultzareiden keikkaa katsottua.

Loppuilta menikin rennoissa merkeissä puliremmin kera ja Deströyer 666:sta odotellassa. Olikin hyvä, että D666:n Unholyn paikat vaihtuivat, sillä kyllä iltahämärä toi keikkaan paljon lisää tunnelmaa ja valoshow pääsi oikeuksiinsa. Settilistassa ei juurikaan heikkoja biisivalintoja ollut ja sain kuulla omia suosikkeja, kuten Blood For Blood, Black City - Black Fire ja se mitä eniten odotin, eli Trialed By Fire. Yleisön suurin toive tuntui huutelun perusteella olevan Satanic Speed Metal, jonka bändi lopulta soittikin. Kaiken kaikkiaan pirullisen kova keikka, yhtye ei jättänyt valittamisen varaa ja ilmeisesti bändikin oli tyytyväinen suomalaiseen yleisöön. Täydellinen ja raaka lopetus perjantaille.

Loistava avauspäivä festareille ja yökin meni mukavasti Turun paikallisessa rock-luolassa nimeltä Rock 'N' Wings. Kiitokset Joonalle ja Speggelille juopotteluseurasta.