Kuka minä olen?

VAROITUS: Teksti sisältää monille turhanpäiväistä höpinää!!! Jotkut voivat myös saada revittyä tästä blogista jonkinsortin huonoa viihdearvoa, mutta tsemppiä heille, jotka eivät elämässä tee virheitä. :)

Ajatuksen tähän kirjoitukseen sai alkunsa siitä, mihin eilinen baari-ilta päättyi.
Vietin normaalin perjantaisen työpäivän nykyisessä ja uudessa työpaikassani, jossa aloin työskentelemään elokuussa. Töiden jälkeen tulin aamusta kotiin ja menin nukkumaan. Tiedossa pari päivä vapaata, ja kuten monien viikonloppuun kuuluu, lähteä ravintolaan rentoutumaan työviikon jälkeen. Kuulostaa mukavalta, eikö?

Perjantai-iltani oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mukava. Aloittelin iltaa yksin kotona, join muutaman, naapuri tuli kylään, lähdimme Helsingin kantabaariini. Tiedossa oli pari bändiä, joista toista itseasiassa halusin mennä katsomaan. Katselin keikan, tykkäsin. Mitäpä sitten tapahtui? No kuten usein baari-iltoihini on kuulunut, otetaan lisää alkoholia sisältävää juotavaa.

Tämä on tuttua varmasta monelle, mutta onko se juominen aina hauskaa? Onko oikeasti niin, että ainoa keino jolla voin rentoutua viikonloppuna, on vetää pää täyteen. Vastaus; monesti kyllä.

Mutta nyt kyseisenä perjantaina lähti ns. "homma lapasesta" tai "mopo käsistä". Join itseni tolkuttomaan humalaan, ja jossain kohtaa oksensin kaaressa ravintolan  lattialle, palkaksi tottakai sain siivota omat oksennukseni. Sillä hetkellä mietin, että olisiko aika lähteä kotiin, ei kuitenkaan ollut. Tässä kohtaa menin istumaan erään kaverini seurueeseen. "Hauskaa" oli sen hetken verran, kunnes esiin tuli ns. "vitutuskänni". Mukava rupattelu muuttui vittuiluksi, päänaukomiseksi jne. Hetkessä tunnelma olikin kireä, yllättäen. Ravintolan mennessä kiinni, sama jatkui myös baarin ulkopuolella, joka johtikin jonkinsortin huuteluun ja painimiseen. Känniltäni en jaksanut nakata paskaakaan koko asian suhteen, ihan sama mitä mieltä jotkut ihmiset ovat minusta jne.

Tänään herätessäni kaikki oli kuitenkin toisin, minulla oli morkkis. Morkkis oli minulle aikoinaan outo käsitys ja sana. Nyt se ei kuitenkaan takonut takaraivooni pelkästään eilisen takia, vaan se sai minut miettimään, että miksi olen sellaisen itselleni hankkinut. Tämä on kuitenkin kaukana siitä mitä halusin, eli rentoutua.

Olen elämäni aikana tehnyt paljon typeriä asioita kännissä. Olen pilannut välejä välittämiini ihmisiin, tuhonnut parisuhteita, lista on pitkä. Mutta miksi minä juon? Useimmiten se on hauskaa ja sosiaalista, välillä ei. Kuluvalla viikolla kävin psykiatrin luona, halusin saada pientä näkökulmaa itseeni, jonkun muun kertomana kuin tuntemieni ihmisten. Psykiatri sanoi minun olevan yksinäinen ja masentunut. Tätähän oli vaikea niellä. Minä? En kai. Tänään kuitenkin ymmärräsin mitä hän sanoi, minä olen yksinäinen ja masentunut. Tajusin myös, että juon itseni monesti humalaan vain sen takia, että voin puuduttaa kaiken todellisuuden ympäriltäni ja vaellella sen hetken jossain "muualla", ihan kuin siellä kaikki olisi paremmin. Mikä on saanut minut vihaamaan niin paljon sitä, mikä minua ympäröi. Siihen vihan piiriin kuuluu monet asiat, kuten ihmiset.

Ymmärrän myös miksi monet vihaavat, tai eivät siedä minua, olen kuitenkin itse antanut heille syyn siihen. Monesti humalaisella käytökselläni. Kun vedän kännit, niin minua vähiten kiinnostaa mitä ihmiset minusta ajattelevat, tai kuinka minä kohtelen ihmisiä. Jotkut sanovat, että "voisit yrittää olla mukava" ja muuta vastaavaa. Jossain kohtaa olin kerennyt saada jo tietynlaisen "maineen" siitä, että millainen ihminen minä olen, lähinnä siis tuntemattomien ja puolituttujen silmissä. Kusipää, vihaaja, negatiivinen jne. Tämäkin lista on pitkä. Tarpeeksi monta vuotta, kun tätä sai kuulla, tein siitä tiedostamatta "tuotemerkin" itselleni.

Psykiatrini totesi myös, että vihaan myös kaikkea mitä rakastan, tai mistä välitän. Outoa, ajattelin. Keskustelimme ihmissuhteista musiikkimieltymyksiin asti. Hän sanoi sen mahdollisesti johtuvan siitä, että olen menettänyt elämässäni monia tärkeitä asioita, osan omien tekojeni takia, osan sen takia, että olen tullut pahasti petetyksi. Olen ollut niin sulkeutunut omaan maailmaani, jossa on tilaa vain vihalle. Erittäin isoksi positiiviseksi asiaksi myös selkeni, että viime vuodesta asti bändikaverini on tsempannut minua monissa asioissa. Ajattelin, että kaikki se oli vain pelkkää "puheen sorinaa", mutta nyt tällaisten sattumien kautta tajusin, että minusta oikeasti välitetään. Ja se tuntuu hyvältä, sen verran hyvältä, että voisinko minäkin välittää jostain muustakin kuin itsestäni. Toivottavasti pystyn olemaan sama positiivinen ihminen, joka olin viimeksi n. 10 vuotta sitten, sen sijaan, että olisin se känninen roolihahmo.

Ps. En kuitenkaan ole miksikään hipiksi rupeamassa. :) Kivaa viikonloppua!

Hammer Open Air 2012 - Part II - Hammer Smashed Face!

Järjestyksessään kolmas Hammer Open Air -festivaali keräsi sekalaisen seurakunnan Lietoon nauttimaan elävästä musiikista, hyvästä seurasta ja päihdyttävistä herkuista.

Kuvat: Maija Lahtinen & Pasi Sutinen

Lauantai alkoi melkoisen väsyneissä merkeissä, rankasti juhlitun baariyön jälkeen. Tunteja tuli heiluttua Turun keskustassa, ennen kuin ensimmäinen bussi starttasi Liedon suuntaan. Onneksi aika kului mukavasti alkoholin ja uuden saksalaistuttavuuden kanssa.

Lauantaina ensimmäisen kerran sisään tuli raahauduttua, kun lavalle oli kerennyt kiivetä Deathchainista ja JATAO:sta tutun Tuomas Karhusen black/deathia metallia soittava Forgotten Horror. Päälavan soundit olivat huomattavasti napakammat kuin edeltävänä päivänä. Tiedä sitten oliko perjantaina eri desibelirajoitukset kuin lauantaina, who knows. Forgotten Horror tarjoili kyllä itselleni napakan päivänavauksen - hyviä biisejä ja tiukkaa soittoa - eli päivä lähti esiintyjien osalta hyvin käyntiin. Yhtye julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Woodcut Recordsin toimesta ja levyä sekä paitaahan oli mahdollisuus ostaa myös festareilla, Woodcutin myyntikojusta.

Sateinen sää kyllä alkuun hieman vitutti, mutta promillien noustessa ei paljon sadekaan haitannut festarikävijää. Myös lauantaina aikaa tuli vietettyä aika paljon alueen ulkopuolella olevalla nurmikkoalueella, sekä lähellä olleessa baarissa, joista mainitsinkin jo HOA-raporttini ensimmäisessä osassa.

Päivä meni kavereiden kanssa ryypätessä ja huonoja juttuja heitellessä, ehkä myös vähän sammuessakin, kunnes oli ruotsalaisen Necrophobicin aika. Esiintyjä, joka kiinnosti minua eniten kyseisessä tapahtumassa. Päivää ennen Hammer Open Airia tulikin kotosalle fiilistelyä yhtyeen kolmea ensimmäistä pitkäsoittoa, fiilistä nostattaakseni. Necrophobic todisti olevansa helvetin kova livebändi. Yhtye soitteli niin vanhempia, kuin tuoreempiakin kappaleita. Yleisökin oli ilmeisesti bändin mieleen, koska soittivat vielä encorena debyyttialbumin nimikkoraidan, The Nocturnal Silencen.

Necrophobicin jälkeen rupesi humalatilakin olemaan melkoisen hyvä. Siinä tulikin heiluttua hetki narikan ja baaritiskin väliä, juomia nauttien. Kiitos kivalle baarityöntekijälle, Sonjalle. :) Yleisesti ottaen Hammerissa oli kyllä mukavaa työporukkaa, järjestyksenvalvojista lähtien. Näin ne hommat pitää hoitaa. Lisäksi sunnuntaina leirintäalueella sai kuunnella järkkäreiden paskoja vitsejä, kovaäänisen kautta tuutattuna.

Seuraava ja viimeinen yhtye, jota muistan katsoneeni, oli Marduk. Mardukin taannoinen esiintyminen Jyväskylän Lutakossa oli helvetin kova, niin biisivalinnoiltaan, kuin soitannoltaankin. Tällä kertaa ei oikein yhtyeen livemeininki ottanut tuulta siipien alle. Tunnelmaa latisti myös se, että yhtye soitti pienellä lavalla, taaempaa keikkaa katsoessa näkyvyys lavalle oli heikko, kiitos sen ärsyttävän ylämäen. Keikka näytti kyllä monille kelpaavan ja hyvä niin. Juttujen mukaan myös yhtyeen laulaja oli kiukutellut siitä, että joutuivat soittamaan kakkoslavalla, rock 'n' roll.

Loppuilta menikin sammuneena kaljateltassa, josta minut herätettiin Shape Of Despairin aikaan, jolloin oli aika lähteä etsimään nukkumapaikkaa. Se löytyikin sitten entisen No Sign Of Life -lafkan omistajan Jännä-Valtosen auton etupenkiltä, jossa tulikin nautittua n. kuuden tunnin tirsat.

Pienenä yhteenvetona voisin sanoa, että Hammer Open Air on oikein mukava pikkufestivaali, mutta jos tapahtuma järjestetään vielä ensi vuonna ja samassa paikassa, niin toivottavasti saavat nuo muutamat aikaisemmassa kirjoituksessani mainitut pikkuviat hoidettua pois alta. Erityiskiitos KRK:lle ja mukavalle talkoo/työporukalle. Ja tietenkin puliseuralle, eli Joonalle ja Speggelille.

Näin mitä halusin ja ryyppäsin miten ryyppäsin.

Hammer Open Air 2012 - Part I - It's Hammer Time!

Järjestyksessään kolmas Hammer Open Air -festivaali keräsi sekalaisen seurakunnan Lietoon nauttimaan elävästä musiikista, hyvästä seurasta ja päihdyttävistä herkuista.

Kuvat: Maija Lahtinen & Riikka Rautio

Seikkailu sai alkunsa perjantaiaamuna, kun retkueemme lähti kohti Lietoa Olbifrusin ja KRK:n järjestämällä bussikyydillä. Matka taittui mukavasti muutaman Koffin ja pulasiiderin voimin, sekä matkalla saimme "nauttia" myös irlantilaisia lauluja, koska bussiin oli eksynyt irlantilainen sekopää nimeltä Liam, joka jaksoi huutaa ja riehua bussimatkoilla, sekä festivaaleilla.

Festivaalin kattauksesta löytyi esiintyjiä moneen makuun (thrashia, heavya, deathia, blackia, doomia jne). Itseäni kiinnostavimmat yhtyeet olivat Necrophobic (Se), Forgotten Horror ja Deströyer 666 (Au).

Paikalle päästyämme oli alkoholi alkanut pöhistä päässä mukavasti ja pieni helle onnistui antamaan tehoa nautinnon täytteiselle päiväkännille. Perjantain itseä-ei-niin-kiinnostava kattaus tarjosi oivan tilaisuuden nauttia päihteistä ja puliremmin seurasta alueen ulkopuolella.

Ensimmäisen kerran sisään alueelle tuli asteltua, kun Jess And The Ancient Ones oli päälavalla veivaamassa settiään. JATAO:n esittämä perinteisen heavyn ja okkultisen rokin hybridi ei kyllä itseäni pahemmin puhuttele, muutamia hyvän kuuloisia kitarariffejä ja liidejä lukuunottamatta. Kuitenkin tämä kuopiolaisryhmä nauttii hyvästä suosiosta myös ulkomailla ja bändi onkin kiinnitetty ensi vuoden Roadburn -festivaaleille Hollantiin.

JATAO:n aikana tuli festarialuekin tutuksi ja samalla havaittua muutamat pienet ongelmatekijät koskien nykyistä tapahtumapaikkaa, eli Mannin Navettaa. Festarialueen maa oli melkoisen möykkyistä heinä/sora splittiä, sekä lavojen suuntaan oli pienehkö ylämäki, mikä hieman haittasi katsoessa pikkulavalla esiintyviä bändejä. Kun pikkulavan edusta täyttyi katsojista, oli kauampaa hieman vaikea nähdä kunnolla lavalle.

Plussaa siitä, että tapahtuma oli jälleen K-18. Tämä mahdollisti sen, että koko festivaalialue toimi myös anniskelualueena. Tämä oli järjestäjille varmaan huonompi homma, koska alaikäiset eivät pääse osallistumaan tapahtumaan, mikä on varmaan sitten lipputuloista pois. Toivottavasti Laitilan oluet-ja siiderit tekivät kauppansa. Tiskillä nimittäin hinnat olivat kohdallaan, erilaisia alkoholijuomia sai 3,50 - 5,50 euroon, tästä voisi moni muukin festivaali ottaa mallia. Onneksi mestoilta löytyi myös kaksi telttakatostakin, joissa pystyi lauantaina pitämään sadetta. Ainoa miinus, että telttakatokset olivat aika usein täynnä porukkaa. Myös ruokapuoli oli hyvin hoidettu, grillimakkaraa sai eurolla, hampurilaisia viidellä ja makkaraperunoita kuudella eurolla. Eihän sitä festareilla mitään hienompia ruokia tarvitsekaan. Alueella oli myös muutamia myyntikojuja, kuten levykauppa KVLT:n ja Woodcut Recordsin kauppamajat, sekä festivaalien oma myyntipaikka, josta sai hankittua mm. esiintyjien virallista merchandisea.

Narikka pelasi myös vallan mainiosti. Kahden euron hinnalla narikkaa sai käyttää omien tarpeidensa mukaan, toki kehotettiin välttämään isompaa narikalla ramppaamista. Myös festarialueelta sai poistua ja palata miten itse halusi. Tuollainen käytäntö, kun tuppaa olemaan katoavaa.

Vähän kyllä harmitti Bestial Mockeryn missaaminen, koska olin painellut takaisin alueen ulkopuolella olevalle nurmikkoalueelle, joka toimi jengin ryyppäyspaikkana festivaalien aikana, enkä sitten meiningiltä huomannut mennä katsomaan Bestial Mockerya. Lauantaina kovimmat jätkät istuivat jopa kaatosateessa kyseisellä paikalla vasaroimassa, haha. Me tosin istuimme kiltisti autossa ja/tai about sadan metrin päässä sijaitsevassa baarissa. Takaisin sisään tuli horjuttua vähän ennen ruotsalaisen Gehennahin alkua. Moni olikin hehkutellut Gehennahin saapumista Hammer Open Airiin alan nettifoorumeilla. Minulle bändi ei edusta mitään kovinta kärkeä, mutta meininki vaikutti hyvältä, mitä nyt tuli muutama kappale näiden ruotsalaisten pultzareiden keikkaa katsottua.

Loppuilta menikin rennoissa merkeissä puliremmin kera ja Deströyer 666:sta odotellassa. Olikin hyvä, että D666:n Unholyn paikat vaihtuivat, sillä kyllä iltahämärä toi keikkaan paljon lisää tunnelmaa ja valoshow pääsi oikeuksiinsa. Settilistassa ei juurikaan heikkoja biisivalintoja ollut ja sain kuulla omia suosikkeja, kuten Blood For Blood, Black City - Black Fire ja se mitä eniten odotin, eli Trialed By Fire. Yleisön suurin toive tuntui huutelun perusteella olevan Satanic Speed Metal, jonka bändi lopulta soittikin. Kaiken kaikkiaan pirullisen kova keikka, yhtye ei jättänyt valittamisen varaa ja ilmeisesti bändikin oli tyytyväinen suomalaiseen yleisöön. Täydellinen ja raaka lopetus perjantaille.

Loistava avauspäivä festareille ja yökin meni mukavasti Turun paikallisessa rock-luolassa nimeltä Rock 'N' Wings. Kiitokset Joonalle ja Speggelille juopotteluseurasta.