Hammer Open Air 2012 - Part II - Hammer Smashed Face!

Järjestyksessään kolmas Hammer Open Air -festivaali keräsi sekalaisen seurakunnan Lietoon nauttimaan elävästä musiikista, hyvästä seurasta ja päihdyttävistä herkuista.

Kuvat: Maija Lahtinen & Pasi Sutinen

Lauantai alkoi melkoisen väsyneissä merkeissä, rankasti juhlitun baariyön jälkeen. Tunteja tuli heiluttua Turun keskustassa, ennen kuin ensimmäinen bussi starttasi Liedon suuntaan. Onneksi aika kului mukavasti alkoholin ja uuden saksalaistuttavuuden kanssa.

Lauantaina ensimmäisen kerran sisään tuli raahauduttua, kun lavalle oli kerennyt kiivetä Deathchainista ja JATAO:sta tutun Tuomas Karhusen black/deathia metallia soittava Forgotten Horror. Päälavan soundit olivat huomattavasti napakammat kuin edeltävänä päivänä. Tiedä sitten oliko perjantaina eri desibelirajoitukset kuin lauantaina, who knows. Forgotten Horror tarjoili kyllä itselleni napakan päivänavauksen - hyviä biisejä ja tiukkaa soittoa - eli päivä lähti esiintyjien osalta hyvin käyntiin. Yhtye julkaisi viime vuonna debyyttialbuminsa Woodcut Recordsin toimesta ja levyä sekä paitaahan oli mahdollisuus ostaa myös festareilla, Woodcutin myyntikojusta.

Sateinen sää kyllä alkuun hieman vitutti, mutta promillien noustessa ei paljon sadekaan haitannut festarikävijää. Myös lauantaina aikaa tuli vietettyä aika paljon alueen ulkopuolella olevalla nurmikkoalueella, sekä lähellä olleessa baarissa, joista mainitsinkin jo HOA-raporttini ensimmäisessä osassa.

Päivä meni kavereiden kanssa ryypätessä ja huonoja juttuja heitellessä, ehkä myös vähän sammuessakin, kunnes oli ruotsalaisen Necrophobicin aika. Esiintyjä, joka kiinnosti minua eniten kyseisessä tapahtumassa. Päivää ennen Hammer Open Airia tulikin kotosalle fiilistelyä yhtyeen kolmea ensimmäistä pitkäsoittoa, fiilistä nostattaakseni. Necrophobic todisti olevansa helvetin kova livebändi. Yhtye soitteli niin vanhempia, kuin tuoreempiakin kappaleita. Yleisökin oli ilmeisesti bändin mieleen, koska soittivat vielä encorena debyyttialbumin nimikkoraidan, The Nocturnal Silencen.

Necrophobicin jälkeen rupesi humalatilakin olemaan melkoisen hyvä. Siinä tulikin heiluttua hetki narikan ja baaritiskin väliä, juomia nauttien. Kiitos kivalle baarityöntekijälle, Sonjalle. :) Yleisesti ottaen Hammerissa oli kyllä mukavaa työporukkaa, järjestyksenvalvojista lähtien. Näin ne hommat pitää hoitaa. Lisäksi sunnuntaina leirintäalueella sai kuunnella järkkäreiden paskoja vitsejä, kovaäänisen kautta tuutattuna.

Seuraava ja viimeinen yhtye, jota muistan katsoneeni, oli Marduk. Mardukin taannoinen esiintyminen Jyväskylän Lutakossa oli helvetin kova, niin biisivalinnoiltaan, kuin soitannoltaankin. Tällä kertaa ei oikein yhtyeen livemeininki ottanut tuulta siipien alle. Tunnelmaa latisti myös se, että yhtye soitti pienellä lavalla, taaempaa keikkaa katsoessa näkyvyys lavalle oli heikko, kiitos sen ärsyttävän ylämäen. Keikka näytti kyllä monille kelpaavan ja hyvä niin. Juttujen mukaan myös yhtyeen laulaja oli kiukutellut siitä, että joutuivat soittamaan kakkoslavalla, rock 'n' roll.

Loppuilta menikin sammuneena kaljateltassa, josta minut herätettiin Shape Of Despairin aikaan, jolloin oli aika lähteä etsimään nukkumapaikkaa. Se löytyikin sitten entisen No Sign Of Life -lafkan omistajan Jännä-Valtosen auton etupenkiltä, jossa tulikin nautittua n. kuuden tunnin tirsat.

Pienenä yhteenvetona voisin sanoa, että Hammer Open Air on oikein mukava pikkufestivaali, mutta jos tapahtuma järjestetään vielä ensi vuonna ja samassa paikassa, niin toivottavasti saavat nuo muutamat aikaisemmassa kirjoituksessani mainitut pikkuviat hoidettua pois alta. Erityiskiitos KRK:lle ja mukavalle talkoo/työporukalle. Ja tietenkin puliseuralle, eli Joonalle ja Speggelille.

Näin mitä halusin ja ryyppäsin miten ryyppäsin.